Miksi ottaa rescue-koira?

Tässä kirje (hieman muokattuna), jonka lähetin Kennel-liittoon vastineeksi Koiramme (3/10) rescue-koira-aiheiseen artikkeliin:

– Tulin todella surulliseksi, kun Koiramme-lehti (3/2010) putosi postiluukustani alas. Rescue-koiran omistajana ei ole kiva saada sellaista luettavaa kotiinsa. Omistan myös rotukoiran ja olen tähän asti kuulunut Kennel-liittoon – oikeastaan vain Koiramme-lehden takia. Nyt yritän miettiä hyviä syitä pysyä jäsenenä, mutta ne tuntuvat olevan vähissä.

Artikkelin luettuani mietin surullisena, että tähänkö on tultu: Kennel-liitto, joka koordinoi lähes kaikkea koiratoimintaa Suomessa, tekee noinkin alkeellisen virheen julkaistessaan artikkelin, jonka taustatietoja ei juurikaan ole vaivauduttu selvittämään, ja jonka ainoa tarkoitus on mustamaalata rescue-koiratoiminta ja erityisesti yksi järjestö. Kennelliiton yksi tehtävä on parantaa yleistä koiranpitoa Suomessa, mutta tuntuu, että se on tämän tärkeän tehtävän unohtanut keskittyessään ainoastaan edistämään rotukoiratoimintaa.

Artikkelissa toimittaja Syvärinen tyytyy spekuloimaan, minkä takia joku haluaa ottaa rescue-koiran, mutta ei vaivaudu kysymään asiaa yhdeltäkään rescue-koiran omistajalta. Voin omasta puolestani valaista asiaa Syväriselle: rescue-koirien ottoon ei minulla ole ollut vain yhtä syytä.

Kotonani oli jo yksi rotukoira ja olin hankkimassa sille kaveria sekä itselleni mahdollista harrastukaveria agilityyn. Pohdin pitkään otanko koiran kasvattajalta, sekarotuisen suomalaisen vai rescue-koiran. Minulle tärkeintä koirassa ei ole rotu, vaan se, että me ns. sovimme koiran kanssa yhteen. Tunnustaudun sekarotuisten koirien ihailijaksi syystä, että ne ovat persoonallisempia kuin rotukoirat. Yksi syy miksi en hankkinut toista rotukoiraa, oli kritiikki yleistä koiran jalostusta vastaan. Sekarotuiset ovat keskimäärin terveempiä kuin rotukoirat. Etsin sekarotuisia pentuja ja kodinvaihtajia myynti-ilmoituksista, mutta potentiaalisia koiria ei tuntunut juurikaan olevan tarjolla, joten päädyin lopulta rescue-koirajärjestön internetsivuille.  Olin jo ensimmäistä koiraani hankkiessani harkinnut rescue-koiran ottamista, mutta katsoin tuolloin turvallisemmaksi ottaa ensimmäinen koira pentuna kasvattajalta. Nyt siis soitin muutamasta kiinnostavasta koirasta rescue-koirajärjestöihin, mutta ne olivat joko varattuja tai sitten järjestön yhteyshenkilö katsoi, että perheeni ei ollut koiralle se oikea. Usean yhteydenoton jälkeen minulle ehdotettiin Viipurista erästä koiraa, joka sitten muuttikin meille. Koira on ollut täysin terve – paljon terveempi kuin rotukoiramme – ja aivan upea muutenkin. Joitakin pieniä ongelmia on ollut, mikä on odotettavissakin, kun on kyse mistä tahansa koirasta. Harrastamme agilityä myös tämän rescue-koiran kanssa.

Myöhemmin otin Espanjasta 11-vuotiaan vanhuksen hoiviini, joka oli hylätty kodista tarhalle.  Syy tämän koiran ottoon oli se, että halusin auttaa koiran pois tarhalta. En ottanut koiraa ennen kuin tiesin, että minulla olisi ansiotyö, sillä tiesin, että vanhaan koiraan saattaisi mennä paljon rahaa – tiesin siis riskit jo etukäteen. Koira lensi Suomeen ja eläinlääkäri totesi sillä hiivatulehduksen korvassa ja pannuksen silmissä. Jos pannusta ei olisi saatu hoitoon, olisi koiran silmä voinut puhjeta. Myöhemmin koiralla todettiin virtsarakon kasvain ja se alkoi pissata alleen nukkuessaan. Koira oli vanha ja kasvain suuri ja hankalassa paikassa, joten sitä ei voinut leikata. Kuitenkin koira vaikutti reippaalta ja oli täynnä elämää. Kun yhdistyksen henkilö kuuli tästä, hän soitti minulle saman tien ja kehotti lopettamaan koiran mahdollisimman pian, koska koira ei siitä tulisi paranemaan. Koira lopetettiin vain 5 kuukautta sen Suomeen tulon jälkeen. Yhdistys oli sama, joka kielsi artikkelissa mainitun oululaisen penikkatautisen koiran lopettamisen. Tämän vuoksi en usko, että yhdistys kieltäisi koiran lopettamisen, jos se katsoisi, ettei koiralla ole mitään mahdollisuuksia parantua. Rahaa meni paljon espanjalaisen koirani lääkkeisiin ja eläinlääkärikäynteihin, mutta yhtäkään hetkeä en vaihtaisi pois. Vaikka koiran poismeno tuntui älyttömän pahalta, uskon, että koira sai luonani hyvän lopun ja tekisin saman uudestaan.

Tapio Eerolan ehdottama pentutehtailu tuskin vähentää rescue-koirien kysyntää (olettaen, että muilla rescue-koiran ottajilla on samanlaisia syitä ottaa antaa kodittomalle koti, kuin itselläni), saatikka että se olisi eettisesti oikein. Kenen tahansa ei kuitenkaan kannata rescue-koiraa hankkia, siihen tarvitaan tiettyä rescue-henkisyyttä: eläinrakkautta, periksiantamattomuutta ja kykyä nähdä koira itseisarvona. Myös pikkusiskoni otti ensimmäisen koiransa Viipurista ja mielestäni hän kiteytti hyvin syyn koiran ottoon, joka varmasti koskee useimpia rescue-koiran ottajia: ”Löysin hyvän, itselleni sopivan koiran – miksen olisi sitä ottanut?” –

Tässä Kodittomat Espanjan Koirat ry:n vastine/oikaisu juttuun liittyen: http://www.espanjankoirat.com/vastine_koiramme_lehden_artikkeliin.pdf

Facebookiin on perustettu yhteisö “Rescue-koira EI OLE terveysriksi”, johon kaikki ovat tervetulleita liittymään ja tutustumaan. Sinne on tullut paljon kommentteja asiaan liittyen rescue-koiran omistajilta ja erityisesti heidän omia kokemuksia rescue-koirista. Vireillä on myös adressi, jossa vaaditaan Eviraa tiukentamaan maahantuontivaatimuksia ja valvontaa (http://www.adressit.com/maahantuontivaatimusten_tiukentaminen). Adressin allekirjoittanut tähän mennessä 373 henkilöä – käy sinäkin lähettämässä mielipiteesi Eviraan!