Eddyn agilitytulokset 2010

Posted in Uncategorized on marraskuu 24, 2010 by koiramaista

En jaksa joka kisasta erikseen kirjoitella, joten laitanpa nyt koko vuoden 2010 tilastot kerralla :). Olemme tänä vuonna käyneet Eddyn kanssa yhteensä 19 kisaa, joista kaikki muut Oulussa tai Haukiputaalla, paitsi kaksi kisaa Vöyrillä. Vuosi alkoi sinänsä hienosti OKK:n kisoilla, kun 31.1 Eddy teki Henri Luoman hyppyradalla hienon nollatuloksen ajalla -14,71 s. Siitä siis meille ensimmäinen LUVA!

Muut luokan vaihtoon oikeuttavat tulokset ovatkin sitten olleet yhtä tiukilla kuin lasisen suolakurkkupurkin kansi (parempaa vertausta en keksinyt, sorry). Kakkosluokkaan siirtyminenhän edellyttäisi vielä kaksi nollatulosta agilityradalta, ja valitettavasti meillä nuo kontaktit on ihan pikkusen lennokkaita. On meillä silti onnistumisiakin ollut: voittoja on yhteensä 3, toisella sijalla ollaan oltu 3 ja kolmannella 2 kertaa. Tulos (= ei hylkäys) ollaan saatu 11 kertaa 19:sta – yli puolet siis, eli hienosti! (Jostain se ilo on revittävä, kun ei nollia meille satele ;)). Vertailukohdaksi voisi ottaa vaikkapa edellisvuoden, jolloin saimme tuloksen 3/9 radalta. Erityisen hienosti tänä vuonna meni syyskuussa OKK:n kisoissa Seppo Savikon neljällä radalla, jolloin sijoituimme joka kisassa vähintään neljän parhaan joukkoon (2xvoitto, 1xkakkossija, 1xnelossija). Hyppyradalla tehtiin tuolloinkin nopea nolla (-17,26 s) ja kahdella agilityradalla tuli harmittava vitonen toiseksi viimeisellä esteellä. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana!

Tämän vuoden kisat taitaakin sitten olla kisattu. Jatkamme kontaktien (ynnä muiden) harjoittelua ja ”kisakausi” avataan todennäköisesti taas alkuvuodesta. Mukavia talvitreenejä kaikille lajista riippumatta :)!

Kesämuistoja kuvin

Posted in Uncategorized on marraskuu 15, 2010 by koiramaista

Koirien leikki

Karu kierii

Karu nauttii kesästä

Rapatessa roiskuu

Nonna mietteliäänä

Partasuut

Sola Eddy Karu Nonna

Miksei se jo tule – karkurin tarina

Posted in Uncategorized on elokuu 30, 2010 by koiramaista

Tässäpä tarina, jota ei toivoisi kenenkään joutuvan kertoa.

Nonna lähti sunnuntaina 29.8  aamulla kymmenen aikaan lipettiin tutun hoitopaikan aidatulta takapihalta. Harmillista, varsinkin kun Nonnan piti olla hoidossa vain lyhyen aikaa – vain sen aamun sillä aikaa kun olin agilitykisoissa Eddyn kanssa. Mistä lie sai päähänsä, että nyt täytyy etsiä mamma ja äkkiä. Ja näitä viipurilaisiahan ei mitkään aidat, häkit tai lukitut ovet pidättele, jos ne jotain Erittäin Tärkeää menoa keksivät.

Kun ehdin kisoista takaisin, Nonna oli ollut karussa 2 tuntia. Aloimme etsiä tyttöä Lotan ja Ollin kanssa jalkaisin, autolla, skotteerilla ja pyörällä, sieltä sun täältä Nonnalle tutuilta paikoilta. Emmi&Oka auttoivat myös etsinnöissä. Iltapäivällä mukaan liittyi Minna&Sola&Karu. Huutelimme Nonnaa, vihelsimme, haukutin Eddyä, kyselimme vastaantulijoilta havaintoja ja jakelin numeroani koiran ulkoiluttajille. Mukana etsinnöissä oli myös erinäisiä autolla liikkuvia ihmisiä. Soitin Etsijäkoiraliittoon ja Karkureihin, joista meitä neuvottiin laittamaan ilmoituksia teiden varsille ja postiluukkuihin ja ilmoittamaan mahdollisimma moneen paikkaan karkurista. Olin heti ensimmäisenä soittanut Oulun Eläinkotiin ja jatkoin ilmoittelua hätäkeskukseen, Haukiputaan löytöeläinkotiin ja Oulun Taksiin. Kalevan lehdenjakajia en saanut kiinni. Ilmoitin myös netissä Facebookissa, Karkurit-sivustolla ja Lemmikkipalstojen karkulaiset-sivulla. Laitoimme kuvallisia ilmoituksia kauppoihin ja teiden varsille. Selvisi myös, että Oulussa on vain yksi etsijäkoira (Karkureiden) ja sekin oli jo väsyttänyt itsensä metsässä sille päivää. Karkureista ja Etsijöistä neuvottiin grillaamaan ja tekemään hajujälkeä. Koska itse asun kerrotalossa, grillasimme Lotan&Ollin pihassa – juuri siellä, mistä Nonna alunperin katosi. Teimme hajujälkeä siten, että Lotta ajoi minut&Eddyn autolla noin kilometrin päähän heidän asunnostaan ja kävelimme sieltä Eddyn kanssa asunnolle. Tämä toistettiin joka suunnasta. Tarkoituksena oli tietenkin saada Nonna kulkemaan tutun hajuista jälkeä pitkin herkullisen tuoksuiselle pihalle. Yhtään havaintoa ei ollut tullut sitten aamun, jolloin Nonna oli (ei välttämättä kovin luotettavien) lähteiden mukaan nähty läheisessä satamassa ja toisen kerran juoksemassa täyttä häkää pyörätietä pitkin Lotan&Ollin asunnolle päin.

Illalla autolla kulkenut etsijä ilmoitti moottoritien varressa makaavasta otuksesta, jonka tuntomerkit täsmäsivät Nonnaan. Ihan hirvittävän järkyttävän kamala tunne oli, kun ajettiin paikalle katsomaan onko se elossa. Itkin ja tärisin. Otus ei ollut kaunis näky, sanoi sen löytäjä. Luojan kiitos eläin osoittautui kissaksi, jolla kylläkin oli samanlaiset valkoiset kuviot kuin Nonnalla. Oikeasta Nonnasta ei ollut edelleenkään yhtään uutta havaintoa, mikä huolestutti kovasti. Makasiko tyttö jossain tien poskessa loukkaantuneena tai kuolleena? Vai juoksenteliko se metsiä pitkin niin, ettei kukaan ollut sitä huomannut? Eniten pelkäsin, että Nonna olisi varastettu – silloin tuskin kuulisin siitä enää ikinä.

Jatkoimme etsintöjä puoleen yöhön asti neljän koirakon voimin (Lotta&Tahvo, Olli&Tilda, Minna&Sola&Karu ja minä&Eddy). Laitoin sekä minun että poikaystäväni asuntojen eteen viltin/pedin, ruokaa ja juomaa. Myös Lotan&Ollin pihalla oli ruokakippo täynnä herkkuja. Nämä kaikki kolme asuntoa sijaitsevat aika lähekkäin: kauimmaisten asuntojen väli on noin 3 km.

Yöllä oli pakko lopettaa etsinnät, kun Lotalla ja Ollilla oli töihin meno aamulla ja kaikki olivat jo turkasen väsyneitä. Pimeäkin oli jo. Päätimme, että Minna on yötä minun kämpässäni ja minä poikaystäväni (joka oli itse reissussa) luhtitaloasunnossa. Kävimme tarkastamassa molempien asuntojen ulko-ovelle laitetut petipaikat vähintään tunnin välein yön aikana. Aina, kun jokin vähänkin rapsahti pomppasin ylös ja kipitin ovelle katsomaan tuliko Nonna. Ja aina jouduin pettymään. Yö oli kylmä ja pelkäsin, että Nonna paleltuu, kun sillä ei ole edes pohjavillaa.

Viideltä aamulla lähdin Eddyn kanssa taas kävelemään ja etsimään Nonnaa. Kolusin moottoritien vartta jalkaisin ja haukutin Eddyä, jotta Nonna kuulisi sen. Aloin myös levittää ilmoituksia ihmisten postiluukkuihin – erittäin hidasta hommaa. Soitin Radio Megaan ja toimittaja otti yhteystietoni, jos joku sattuisi heille soittamaan havaintoja. Toimittaja ei kuitenkaan aikonut ilmoittaa radiossa kadonneesta. Mitä enemmän aikaa kului, sitä tuskallisemmaksi olo kävi. Miksei kukaan ollut vieläkään soittanut havaintoja? Lisäksi etsijäkoirakko ilmoitti, että koira oli saanut tassuunsa haavan, eikä voisi etsiä. Joka tapauksessa jälki olisi ollut jo vuorokauden vanhaa, poukkoilisi ties kuinka pitkällä ja koira oli alle vuoden ikäinen kokematon etsijä.

Aikalailla tasan vuorokausi Nonnan katoamisen jälkeen ajoin autolla asunnolleni päin ja puhuin Minnan kanssa puhelimessa, kun hän yhtäkkiä luuli nähneensä Nonnan asuntoni viereisellä tiellä kävelyttäjän kanssa. Lopetimme puhelun ja Minna meni katsomaan, oliko koira tosiaan Nonna. Toivoin parasta, pelkäsin pahinta ja itkin väsyneenä ja epätoivoisena. Vihdoin Minna soitti, että Nonnahan se oli – täysissä ruumiin ja sielun voimissa! Kaahailin loppumatkan pihalleni, tyrkkäsin auton parkkiin ja juoksin itkien Nonnan luo. Nonna hyppi ja suukotteli ja minä vain rutistin koiraparkaa.

Kävi ilmi, että Nonna oli ollut talteenottajansa luona yötä ja saanut ruokaakin. Soitin hieman myöhemmin Nonnan hänelle ja kävi ilmi, että hän oli ottanut Nonnan kiinni jo edellisenä aamuna – kaikki meidän etsinnät olivat siis tavallaan olleet turhia. Nonna oli ilmeisesti karkuun lähdettyään juossut suoraan talolleni ja haukkunut pihassa paniikin omaisesti, kunnes talteenottaja-tyttö oli saanut rauhoittelevilla eleillä Nonnan luokseen. Hihnaa tytöllä ei ollut ollut mukana, mutta Nonna olikin seurannut häntä kadun toiselle puolelle asuntoon ihan itse!

Aivan uskomaton tunne saada koira terveenä ja iloisena takaisin, kun on itsellä jo käynyt kaikki mahdolliset pahat skenaariot mielessä! Toki hieman harmittaa, ettei tyttö ollut ilmoittanut löytämästään koirasta mihinkään – yhteystietoni kun olisivat olleet oikeastaan joka paikassa. Parille naapurilleni hän oli antanut puhelinnumeronsa, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut hoksannut rappukäytävän ovessa olevaa katoamisilmoitusta, jossa olisi ollut puhelinnumeroni. Olimme laittaneet asuinalueelleni muutamia ilmoituksia, mutta enemmän lappuja aikaisemmassa vaiheessa olisi saattanut tuoda Nonnan aikaisemmin kotiin. Mutta, tärkeintä toki on, että Nonna on ollut turvassa ja lämpimässä ja löysi kuin löysikin tiensä takaisin kotiin – vaikkakin ihan sattumalta!

Ainiin, Eddy teki päivän kisoissa molemmilla radoilla hylätyn – jos sillä nyt on minkään maailman väliä ; )!

Kevään kuulumisia

Posted in Uncategorized on kesäkuu 11, 2010 by koiramaista

Jopas olen ollut laiska kirjoittelija viime aikoina… Mutta eipä tässä paljoa ole tapahtunutkaan. Eddy-Geddy kastroitiin alkuvuodesta toiveena, että se vähän rauhoittaisi pikkumiestä. Kaupunki on urokselle kovin stressaava paikka elää, koska aina on jollain naapurin neidolla juoksut päällä, alkamassa tai loppumassa. Onko se sitten muutenkin stressiin taipuvaiselle uroskoiralle oikein, että se joutuu koko ajan skarppaamaan ihanien naisten ja toisaalta kilpailevien urosten varalta? Leikkauksen jälkeen Eddy on kyllä rauhoittunut, mutta on se edelleen Eddy : ). Olin ihan mielissäni, kun pystyin ensimmäistä kertaa piiitkään aikaan pysähtyä laittamaan auton lämmitykseen lenkin alussa ilman, että alkoi kauhea vinkumis- ja hermoilukohtaus. Eddy merkkailee edelleenkin ja urosten kanssa haastaa riitaa entistä herkemmin, mutta tyttökoirien pissoja ei enää nuole ja muutenkin on tytöt saaneet olla rauhassa. Parempaan suuntaan meni, minun mielestä. Nyt pystyy rauhoittumaankin välillä ja agilityssäkin on ehkä keskittynyt paremmin.

Siitä puheenollen, saavutimme KAS:n kevätkisoissa 2. ja 3. sijan Eddyn kanssa (1-luokassa). Muuten meillä sujuu jo erittäin hyvin, mutta kontaktiesteet tuottavat edelleen vaikeuksia. Eddy kyllä tietää, että siinä pitäisi pysähtyä, mutta kisoissa se tahtoo aina unohtua… Nonna jatkaa mölliryhmässä edelleen. Olin ihan varma, ettei ulkokentällä treenaamisesta tule mitään, kun siellä on liikaa houkutuksia tytölle (pyöräilijät, lenkkeilijät, linnut jne.), mutta vielä mitä! Aivan loistavasti on mennyt, eikä Nonna ole edes yrittänyt karata kertaakaan! Pystyn pitämään sitä hyvin irti kentällä taukojenkin aikana ja tyttö vain seuraa perässä. Olen oppinut motivoimaan Nonnaa paremmin ja se on myös innostunut itse lajista. Hypyistä tulee herkästi ohi minun perässä ja kontaktit ja kepit kaipaa vielä varmuutta. Yhdet möllikisat käytiin omalla kentällä ja aivan loistavasti meni: yhdestä hypystä vain tuli ohi, jota en alkanut korjaamaan ja sen takia 10 virhepistettä saatiin. Aloin myös kouluttaa omaa mölliryhmää Lotan kanssa ja mukavaa on ollut sekin puoli harrastuksesta!

Loppuun pitää vielä kehuskella, kuinka hienoja koiria mulla on : D. Vaikka tämä kaksikko osaa olla erittäin rasittava – joukossa tyhmyys tiivistyy – niin osaavat ne välillä olla ihaniakin ja yllättää! Eilen oltiin match showssa, jonka tuotto menee Viipurin Koirat ry:lle. Mietin, uskallanko Nonnan kanssa osallistua, kun ei olla edes harjoiteltu yhtään. Mutta kyllä kannatti osallistua: Nonna sai punaisen nauhan ja sijoittui sekarotuisten kakkoseksi. Aivan upeasti esiintyi, ihan kuin ois kokenutkin näyttelykoira : ). Arvostelu oli hyvä: ulkonäkö erinomainen, esiintyminen erinomainen, yhteistyö erinomainen. Eddy sai sinisen nauha ja sijoittui kolmoseksi pienissä aikuisissa – Eddyn paras sijoitus mätsäreissä! Eddyn arvostelu oli: ulkonäkö hyvä, esiintyminen hyvä, yhteistyö hyvä. Eddyllä alkaa hieman  olla lihaa luiden päällä leikkauksen jälkeen, pitänee pienentää ruoka-annoksia… Osallistuimme Eddyn kanssa myös temppukisaan, jonka voitimme. Esitimme tempun, jossa nami laitetaan koiran nenun päälle ja koira käskystä viskaa namin ilmaan ja nappaa sen suuhunsa. Aikamoinen palkintoläjä oli siis kotiin viemisenä!

Miksi ottaa rescue-koira?

Posted in Uncategorized on maaliskuu 17, 2010 by koiramaista

Tässä kirje (hieman muokattuna), jonka lähetin Kennel-liittoon vastineeksi Koiramme (3/10) rescue-koira-aiheiseen artikkeliin:

— Tulin todella surulliseksi, kun Koiramme-lehti (3/2010) putosi postiluukustani alas. Rescue-koiran omistajana ei ole kiva saada sellaista luettavaa kotiinsa. Omistan myös rotukoiran ja olen tähän asti kuulunut Kennel-liittoon – oikeastaan vain Koiramme-lehden takia. Nyt yritän miettiä hyviä syitä pysyä jäsenenä, mutta ne tuntuvat olevan vähissä.

Artikkelin luettuani mietin surullisena, että tähänkö on tultu: Kennel-liitto, joka koordinoi lähes kaikkea koiratoimintaa Suomessa, tekee noinkin alkeellisen virheen julkaistessaan artikkelin, jonka taustatietoja ei juurikaan ole vaivauduttu selvittämään, ja jonka ainoa tarkoitus on mustamaalata rescue-koiratoiminta ja erityisesti yksi järjestö. Kennelliiton yksi tehtävä on parantaa yleistä koiranpitoa Suomessa, mutta tuntuu, että se on tämän tärkeän tehtävän unohtanut keskittyessään ainoastaan edistämään rotukoiratoimintaa.

Artikkelissa toimittaja Syvärinen tyytyy spekuloimaan, minkä takia joku haluaa ottaa rescue-koiran, mutta ei vaivaudu kysymään asiaa yhdeltäkään rescue-koiran omistajalta. Voin omasta puolestani valaista asiaa Syväriselle: rescue-koirien ottoon ei minulla ole ollut vain yhtä syytä.

Kotonani oli jo yksi rotukoira ja olin hankkimassa sille kaveria sekä itselleni mahdollista harrastukaveria agilityyn. Pohdin pitkään otanko koiran kasvattajalta, sekarotuisen suomalaisen vai rescue-koiran. Minulle tärkeintä koirassa ei ole rotu, vaan se, että me ns. sovimme koiran kanssa yhteen. Tunnustaudun sekarotuisten koirien ihailijaksi syystä, että ne ovat persoonallisempia kuin rotukoirat. Yksi syy miksi en hankkinut toista rotukoiraa, oli kritiikki yleistä koiran jalostusta vastaan. Sekarotuiset ovat keskimäärin terveempiä kuin rotukoirat. Etsin sekarotuisia pentuja ja kodinvaihtajia myynti-ilmoituksista, mutta potentiaalisia koiria ei tuntunut juurikaan olevan tarjolla, joten päädyin lopulta rescue-koirajärjestön internetsivuille.  Olin jo ensimmäistä koiraani hankkiessani harkinnut rescue-koiran ottamista, mutta katsoin tuolloin turvallisemmaksi ottaa ensimmäinen koira pentuna kasvattajalta. Nyt siis soitin muutamasta kiinnostavasta koirasta rescue-koirajärjestöihin, mutta ne olivat joko varattuja tai sitten järjestön yhteyshenkilö katsoi, että perheeni ei ollut koiralle se oikea. Usean yhteydenoton jälkeen minulle ehdotettiin Viipurista erästä koiraa, joka sitten muuttikin meille. Koira on ollut täysin terve – paljon terveempi kuin rotukoiramme – ja aivan upea muutenkin. Joitakin pieniä ongelmia on ollut, mikä on odotettavissakin, kun on kyse mistä tahansa koirasta. Harrastamme agilityä myös tämän rescue-koiran kanssa.

Myöhemmin otin Espanjasta 11-vuotiaan vanhuksen hoiviini, joka oli hylätty kodista tarhalle.  Syy tämän koiran ottoon oli se, että halusin auttaa koiran pois tarhalta. En ottanut koiraa ennen kuin tiesin, että minulla olisi ansiotyö, sillä tiesin, että vanhaan koiraan saattaisi mennä paljon rahaa – tiesin siis riskit jo etukäteen. Koira lensi Suomeen ja eläinlääkäri totesi sillä hiivatulehduksen korvassa ja pannuksen silmissä. Jos pannusta ei olisi saatu hoitoon, olisi koiran silmä voinut puhjeta. Myöhemmin koiralla todettiin virtsarakon kasvain ja se alkoi pissata alleen nukkuessaan. Koira oli vanha ja kasvain suuri ja hankalassa paikassa, joten sitä ei voinut leikata. Kuitenkin koira vaikutti reippaalta ja oli täynnä elämää. Kun yhdistyksen henkilö kuuli tästä, hän soitti minulle saman tien ja kehotti lopettamaan koiran mahdollisimman pian, koska koira ei siitä tulisi paranemaan. Koira lopetettiin vain 5 kuukautta sen Suomeen tulon jälkeen. Yhdistys oli sama, joka kielsi artikkelissa mainitun oululaisen penikkatautisen koiran lopettamisen. Tämän vuoksi en usko, että yhdistys kieltäisi koiran lopettamisen, jos se katsoisi, ettei koiralla ole mitään mahdollisuuksia parantua. Rahaa meni paljon espanjalaisen koirani lääkkeisiin ja eläinlääkärikäynteihin, mutta yhtäkään hetkeä en vaihtaisi pois. Vaikka koiran poismeno tuntui älyttömän pahalta, uskon, että koira sai luonani hyvän lopun ja tekisin saman uudestaan.

Tapio Eerolan ehdottama pentutehtailu tuskin vähentää rescue-koirien kysyntää (olettaen, että muilla rescue-koiran ottajilla on samanlaisia syitä ottaa antaa kodittomalle koti, kuin itselläni), saatikka että se olisi eettisesti oikein. Kenen tahansa ei kuitenkaan kannata rescue-koiraa hankkia, siihen tarvitaan tiettyä rescue-henkisyyttä: eläinrakkautta, periksiantamattomuutta ja kykyä nähdä koira itseisarvona. Myös pikkusiskoni otti ensimmäisen koiransa Viipurista ja mielestäni hän kiteytti hyvin syyn koiran ottoon, joka varmasti koskee useimpia rescue-koiran ottajia: ”Löysin hyvän, itselleni sopivan koiran – miksen olisi sitä ottanut?” —

Tässä Kodittomat Espanjan Koirat ry:n vastine/oikaisu juttuun liittyen: http://www.espanjankoirat.com/vastine_koiramme_lehden_artikkeliin.pdf

Facebookiin on perustettu yhteisö ”Rescue-koira EI OLE terveysriksi”, johon kaikki ovat tervetulleita liittymään ja tutustumaan. Sinne on tullut paljon kommentteja asiaan liittyen rescue-koiran omistajilta ja erityisesti heidän omia kokemuksia rescue-koirista. Vireillä on myös adressi, jossa vaaditaan Eviraa tiukentamaan maahantuontivaatimuksia ja valvontaa (http://www.adressit.com/maahantuontivaatimusten_tiukentaminen). Adressin allekirjoittanut tähän mennessä 373 henkilöä – käy sinäkin lähettämässä mielipiteesi Eviraan!

Pilleri 4.2.2008-8.2.2010

Posted in Uncategorized on helmikuu 9, 2010 by koiramaista

Eikö nämä vastoinkäymiset jo loppuisi… Juuri ennen Joulua olin vähällä menettää siskoni, sitten kuoli Bondji ja nyt Pilleri-hamsteri :(. Sentään Pillerin lähtöön olin jo varautunutkin, koska 2 vuotta on hamsterin iässä paljon. Ja vanhuuteen Pilleri kuolikin, sillä sillä ei ollut minkään moisia vaivoja havaittavissa. Aiemmat venäjänkääpiöhamsterini kuolivat (lopetettiin) diabetekseen ja kasvaimeen, joten ehkä parempikin, ettei Pillerille kerennyt tulla mitään tuskaisia sairauksia. Lepää rauhassa Pilsneri-pieni.

Eddylle ensimmäinen 0!

Posted in Uncategorized on helmikuu 1, 2010 by koiramaista

Johan tätä oli odotettukin, meidän ensimmäistä agilitynollaa. Tai oikeastaan tulos tuli hyppyradalta, eli onko se sitten hyppynolla… Joka tapauksessa näin kuitenkin pääsi käymään eilen 31.1 Henri Luomalan tuomaroimissa kisoissa OKK-areenalla. Medi-1 -luokassa oli 11 kilpailijaa ja kaksi nollatulosta tuli, meillä aika oli sen verran nopea (-14 ja risat), että voitettiin. Melkein 2 vuotta ollaan kisattu ilman nollia, joten eiköhän me tämä olla ansaittukin ;)!